Karaten tekniikoilla on myös sijaiskäyttöä, kuten työkaluilla voidaan joskus tehdä muutakin, kuin mitä alun perin on tarkoitettu. Jossain tapauksissa esimerkiksi gyakuzukilla voidaan lyönti torjua ja vastaiskeä valittömästi. Kuitenkin lienee päivänselvää, mikä on takakäden suoran pääasiallinen tarkoitus. Shimabukuro sensein mukaan karaten katan tekniikoilla on 1-3 erilaista bunkaita. Aluksi on varmaankin ollut ainoastaan yksi pääasiallinen merkitys, mutta aikojen kuluessa on huomattu, että jotakin tekniikkaa voidaan käyttää muuhunkin. Vasara on kirvestä parempi naulaamiseen.
Shimabukuro sensein on sanonut, että karatessa ei ole salaisuuksia. Meille länsmanneille on joskus vaikea uskoa selvää puhetta, me taidamme rakastaa kaikenmaailman salaliittoteorioita. Karatea harjoiteltiin joskus salassa siitä ei ole epäilystäkään, mutta 1800-luvun lopussa okinawalainen maailma muuttui hyvin radikaalisesti ja muillekin kuin Okinawan aatelistolle tuli mahdolliseksi harjoitella Tii:tä. Näin karatesta tuli osa kansanperinnettä. Tietysti karaten täydellinen tiedon siirto on vaatinut säännöllistä harjoittelua vuosissa, eikä kata bunkai ole ollut ensimmäinen opetettava asia. On selvää, että oppilailla jotka ovat kestäneet salilla vain muutamia kuukausia, voivat välittää karatea vain vaillinaisesti.
Jos karaten tekniikoista löytää, jotakin uutta lisäarvoa, muuta kuin mitä on alun perin ajateltu, niin asia on ihan ookoo. On kuitenkin huolestuttavaa kun useissa tapauksissa yritetään väittää, että kyseessä on jokin alkuperäinen "koryu bunkai secrets revealed" mentaliteetilla varustettuna oleva juttu. Liikkeille voidaan hyvin helposti keksiä monenlaisia merkityksiä. Jopa joidenkin katojen alussa oleva kiinalainen symboliikka on saanut uuden merkityksen. Jionin kiinalainen tervehdys on eräässä tapauksessa selitetty sisältävän 42 erilaista lukkoa. Ongelmana tässä on se, että kädet voivat päätyä samankaltaiseen asentoon, mutta mitä reittiä kädet siihen päätyvät, on myös olennainen. Ihme, että japanilainen kumarrus on saanut olla rauhassa eikä sitä ole yritetty tulkita vaikkapa väistöksi. Usein karaten tekniikat vaikuttavat saavan merkityksen myös kuristusten kautta. Karaten vanhoissa tarinoissa ja legendoissa ei eteeni ole tullut mestaria, joka olisi ollut kuuluisa kuristuksistaan. Kuristukset ovat erittäin hyviä tekniikoita eikä ole haitaksi, jos karatekakin niitä osaa ja harjoittelee, mutta ne eivät ole kata bunkaita. Motobu sensei, joka oli okinawalainen aatelinen, ei ratkaissut otteluaan nyrkkeilijää vastaan käsilukoin. Hänen 12 kumitea ei sisällä ainoatakaan käsilukkoa, vaan vastustajaa pääasiassa moukutetaan käsin ja jaloin. Motobu sensei ei todellakaan ollut mikään koulukaratemies, koska sitä ei koulussa hänen aikoinaan edes harjoiteltu.
Karaten harrastajan kannattaa olla valppaana, ja kaikkea mitä bunkaiksi väitetään ei tule uskoa. Kannattaa miettiä, miksi karaten "tarkoin varjellut salaisuudet" ovat paljastuneet länsimaalaisille, mutta ei Okinawan omille asukeille. Jionin kehittäjä haudassaan varmaan huudahtaa "vau!", kun joku on keksinyt melkein puolisataa merkitystä alun symbolille. Mitä kaikkea kivaa onkaan ensimmäisessä askeleessa? Jos löytää jotakin uutta merkitystä katan tekniikasta ja kertoo, että asia on minun keksintöni, homma on kunnossa.
tiistai 26. marraskuuta 2013
lauantai 16. marraskuuta 2013
Katan tulkitseminen osa 3 Perinteinen bunkai
Perinteinen bunkai
Kukaan ei voi enää väittää tietävänsä alkuperäistä selitystä, niiden katojen osalta joiden luojat ovat jo olleet kuolleena useiden sukupolvien ajan. On vuorenvarmaa, että Sanchin ja Seisan ovat alkuperältään kiinalaisia. Kiinassa on hyvin paljon erilaisia Sanchineja ja ne poikkeavat toisistaan hyvin paljon. Tämä kertoo osaltaan, että Sanchinin prototyypin luomisesta lähtien sukupolvet ovat kataan tuoneet omat mausteensa, yhtälailla Kiinassa kuin Okinawallakin. Jäljelle näyttää jääneen vain pohjapiirros. Fujianin Yong Chun Baihe Chuania pidetään Gojuryun esi-isänä. Se on varmasti ainakin sukulainen, jos ei kuitenkaan esi-isä. Näiden tyylien katoilla on ulkonäöllisesti hyvin vähän yhteyttä. Ei edes Okinawan tuorein kiinalainen taistelulaji Uechi-ryu näytä olevan sama. Kun menemme sitten, Shorinryuhun on kiinalainen kontakti vielä pahemmin hukassa. Wansu, Passai, Gojushiho, Chinto ja Kusanku odottavat löytäjäänsä Kiinassa. Läpimurtoa ei suuretkaan karate historioitsijat ole saavuttaneet, vaikuttaa vahvasti siltä, että näiden katojen perinteen kannosta ovat vastanneet yksinomaan Ryukyu saarten asukkaat.
Missä tahansa aasialaisessa taistelulajissa opit siirtyvät ensisijaisesti opettajalta oppilaalle. On siis ollut katan luoja, joka on opettanut katansa oppilaalleen. Tästä oppilaasta on tullut aikanaan opettaja ja hän on jatkanut tiedon kulkua. Näin kata tulkintoineen on kulkeutunut tähän päivään. Kirjoja ei ole juurikaan kirjoitettu, ja kun on kyse taidosta, joka on verrattavissa käsityöläisen taitoihin ei opuksilla ole merkittävää osaa. Tällaista katojen tulkintamenetelmää voitaneen kutsua perinteessä kulkevaksi tulkinnaksi. Kusanku kata on aikoinaan ilmestynyt Okinawalle. Tarinoiden mukaan katan opetti okinawalaisille Kusanku niminen henkilö. Toinen mahdollisuus oli että okinawalaiset itse loivat katan muistikirjaksi Kusankun opettamille tekniikoille. Oli asia niin tai näin okinawalaiset olivat ennen katan kulkeutumista Japanin pääsaarille sen ainoita perinteen jatkajia. Katan mahdollisimman alkuperäistä tulkintaa hamuavan on otettava suurella vakavuudella ne opit, joita
okinawalaiset itse antavat.
Palatakseni Naifanchin shodanin ensimmäiseen kombinaatioon, josta ehdotelmia oli katan tulkinnan ensimmäisessa osassa. Haluan tuoda esille katan perinteisen tulkinnan: se on torjunta avokäsin, kiinniotto ja kyynärpääisku. Tämä selitys on sama monessa okinawalaisessa tyylissä sekä Shito-ryussa ja Shotokanissa. Voimme siten perustella, että Itosu on opettanut sen: Funakoshille, Motobulle, Chibanalle, Toyamalle ja Motobulle (vaikka hän kritisoikin sitä.) Kyseessä on siis aika varmasti se perinteinen bunkai. Vastaavasti Matsubayashin, Isshinryu, Seibukanin ja Okinawan Shorinji-ryussa opettettavat bunkait ovat, havaintoihini perustuen, hyvin samanlaisia. Ja niin kuuluu ollakin, koska opin lähde on sama: Kyan sensei.
Usein väitetään, että karate muuttui kun sitä aloitettiin harjoittelemaan koulussa ja näin muodostui niin sanottu koulukarate, joka oli bunkain osalta vesitetty tai se jätettiin kertomatta. Koulussa harjoittelu on varmasti ollut oma lukunsa, mutta on muistettava, että karaten suurimmat nimet eivät ole karateaan oppineet kouluissa, vaan esimerkiksi "koulukaraten isä" Itosu opetti karateaan myös kotonaan. En osaa nimetä yhtään tunnettua karate opettajaa, jonka karate olisi pelkän okinawalaisen koululaitoksen varassa. Itosu sensei tunnetaan toki aikansa uudistajana, mutta emme tiedä kunnolla hänen motiivejaan. Hänen aikanaan Okinawa liitettiin silloin sotaiseen Japaniin, ja okinawalainen karate nähtiin hyvänä fysiikan kehittäjän sotalaitoksessa. Tuo aika ei varmasti ole ollut kaikkein otollisin karaten muuttamiseksi kesymmäksi. Itosun Pinan katat sisältävät pääosin otteita vanhoista katoista ja ne ovat selkeästi koostettu niistä. Pinanit toimivat hyvin siltoina noihin vaativimpiin katoihin. En usko, että Itosu sensei oli edes ensimmäinen karaten muuttaja. Voimme jollain tavalla hahmottaa millaista oli Kyan sensein karate, mutta Matsumura sensein osalta tilanne alkaa olla hyvin toivoton. Karateen liitettävät koryu sanat vetävät okinawalaisten mestareiden otsia kurttuun.
"Emme voi tietää historiaa täysin, tiedämme vain lopputuloksen" muistelisin näin sanoneen Esko Valtaojan jossain radiohaastattelussa vuosia sitten. Se, että homma pelittää on hojokalle historiaa tärkeämpää. Kuitenkin karaten historiaa, jonkin verran harrastaneena olen tullut siihen tulokseen, että ei ole olemassa todisteita siitä, että karate olisi ollut vanhoina aikoina kuin jujutsua. Valitettavasti modernit bunkait itsekeksityt vaikuttavat minusta usein huonolta jujutsulta. Muistetaan, että pystylukot vaativat onnistuakseen hyvin paljon harjoittelua ja kannattaa miettiä ovatko ne pystykamppailussa ne parhaat jutut kun hyökkääjä pyrkii nollaamaan tekniikat kaikinkeinoin? Mitä enemmän osia, sitä enemmän mahdollisuuksia epäonnistumiseen. Karaten tulisi olla yksinkertaista.
Kukaan ei voi enää väittää tietävänsä alkuperäistä selitystä, niiden katojen osalta joiden luojat ovat jo olleet kuolleena useiden sukupolvien ajan. On vuorenvarmaa, että Sanchin ja Seisan ovat alkuperältään kiinalaisia. Kiinassa on hyvin paljon erilaisia Sanchineja ja ne poikkeavat toisistaan hyvin paljon. Tämä kertoo osaltaan, että Sanchinin prototyypin luomisesta lähtien sukupolvet ovat kataan tuoneet omat mausteensa, yhtälailla Kiinassa kuin Okinawallakin. Jäljelle näyttää jääneen vain pohjapiirros. Fujianin Yong Chun Baihe Chuania pidetään Gojuryun esi-isänä. Se on varmasti ainakin sukulainen, jos ei kuitenkaan esi-isä. Näiden tyylien katoilla on ulkonäöllisesti hyvin vähän yhteyttä. Ei edes Okinawan tuorein kiinalainen taistelulaji Uechi-ryu näytä olevan sama. Kun menemme sitten, Shorinryuhun on kiinalainen kontakti vielä pahemmin hukassa. Wansu, Passai, Gojushiho, Chinto ja Kusanku odottavat löytäjäänsä Kiinassa. Läpimurtoa ei suuretkaan karate historioitsijat ole saavuttaneet, vaikuttaa vahvasti siltä, että näiden katojen perinteen kannosta ovat vastanneet yksinomaan Ryukyu saarten asukkaat.
Missä tahansa aasialaisessa taistelulajissa opit siirtyvät ensisijaisesti opettajalta oppilaalle. On siis ollut katan luoja, joka on opettanut katansa oppilaalleen. Tästä oppilaasta on tullut aikanaan opettaja ja hän on jatkanut tiedon kulkua. Näin kata tulkintoineen on kulkeutunut tähän päivään. Kirjoja ei ole juurikaan kirjoitettu, ja kun on kyse taidosta, joka on verrattavissa käsityöläisen taitoihin ei opuksilla ole merkittävää osaa. Tällaista katojen tulkintamenetelmää voitaneen kutsua perinteessä kulkevaksi tulkinnaksi. Kusanku kata on aikoinaan ilmestynyt Okinawalle. Tarinoiden mukaan katan opetti okinawalaisille Kusanku niminen henkilö. Toinen mahdollisuus oli että okinawalaiset itse loivat katan muistikirjaksi Kusankun opettamille tekniikoille. Oli asia niin tai näin okinawalaiset olivat ennen katan kulkeutumista Japanin pääsaarille sen ainoita perinteen jatkajia. Katan mahdollisimman alkuperäistä tulkintaa hamuavan on otettava suurella vakavuudella ne opit, joita
okinawalaiset itse antavat.
Palatakseni Naifanchin shodanin ensimmäiseen kombinaatioon, josta ehdotelmia oli katan tulkinnan ensimmäisessa osassa. Haluan tuoda esille katan perinteisen tulkinnan: se on torjunta avokäsin, kiinniotto ja kyynärpääisku. Tämä selitys on sama monessa okinawalaisessa tyylissä sekä Shito-ryussa ja Shotokanissa. Voimme siten perustella, että Itosu on opettanut sen: Funakoshille, Motobulle, Chibanalle, Toyamalle ja Motobulle (vaikka hän kritisoikin sitä.) Kyseessä on siis aika varmasti se perinteinen bunkai. Vastaavasti Matsubayashin, Isshinryu, Seibukanin ja Okinawan Shorinji-ryussa opettettavat bunkait ovat, havaintoihini perustuen, hyvin samanlaisia. Ja niin kuuluu ollakin, koska opin lähde on sama: Kyan sensei.
Usein väitetään, että karate muuttui kun sitä aloitettiin harjoittelemaan koulussa ja näin muodostui niin sanottu koulukarate, joka oli bunkain osalta vesitetty tai se jätettiin kertomatta. Koulussa harjoittelu on varmasti ollut oma lukunsa, mutta on muistettava, että karaten suurimmat nimet eivät ole karateaan oppineet kouluissa, vaan esimerkiksi "koulukaraten isä" Itosu opetti karateaan myös kotonaan. En osaa nimetä yhtään tunnettua karate opettajaa, jonka karate olisi pelkän okinawalaisen koululaitoksen varassa. Itosu sensei tunnetaan toki aikansa uudistajana, mutta emme tiedä kunnolla hänen motiivejaan. Hänen aikanaan Okinawa liitettiin silloin sotaiseen Japaniin, ja okinawalainen karate nähtiin hyvänä fysiikan kehittäjän sotalaitoksessa. Tuo aika ei varmasti ole ollut kaikkein otollisin karaten muuttamiseksi kesymmäksi. Itosun Pinan katat sisältävät pääosin otteita vanhoista katoista ja ne ovat selkeästi koostettu niistä. Pinanit toimivat hyvin siltoina noihin vaativimpiin katoihin. En usko, että Itosu sensei oli edes ensimmäinen karaten muuttaja. Voimme jollain tavalla hahmottaa millaista oli Kyan sensein karate, mutta Matsumura sensein osalta tilanne alkaa olla hyvin toivoton. Karateen liitettävät koryu sanat vetävät okinawalaisten mestareiden otsia kurttuun.
"Emme voi tietää historiaa täysin, tiedämme vain lopputuloksen" muistelisin näin sanoneen Esko Valtaojan jossain radiohaastattelussa vuosia sitten. Se, että homma pelittää on hojokalle historiaa tärkeämpää. Kuitenkin karaten historiaa, jonkin verran harrastaneena olen tullut siihen tulokseen, että ei ole olemassa todisteita siitä, että karate olisi ollut vanhoina aikoina kuin jujutsua. Valitettavasti modernit bunkait itsekeksityt vaikuttavat minusta usein huonolta jujutsulta. Muistetaan, että pystylukot vaativat onnistuakseen hyvin paljon harjoittelua ja kannattaa miettiä ovatko ne pystykamppailussa ne parhaat jutut kun hyökkääjä pyrkii nollaamaan tekniikat kaikinkeinoin? Mitä enemmän osia, sitä enemmän mahdollisuuksia epäonnistumiseen. Karaten tulisi olla yksinkertaista.
perjantai 15. marraskuuta 2013
Katan tulkitseminen osa 2 Termistöä bunkai 分解, oyo 応用 ja henka 変化
分解 Bunkai-termistä on muodostunut sana, jonka suomalaiset karatekat ymmärtävät tarkoittavan selitystä, jostakin katan tekniikasta. Tuo termi ei ole yksioikoisesti ymmärrettävissa sanaksi selitys, sillä se oikeammin tarkoittaa osiin pilkkomista ja sen ymmärtämistä. Tietysti asian pilkkominen osiin parantaa kykyä ymmärtää jotakin asiaa, ja siten bunkai-termi on ymmärrettävissä epäsuorasti myös terminä selitys. 解説 Kaisetsu-termi on käytössä joissain tyylissä ja se tarkoittaa selvästi jonkin asian selittämistä. Eli bunkai ja kaisetsu, meille länsmanneille tarkoittaa aika lailla samaa asiaa. Bunkai-sana usein mielletään niin, että kyseinen tulkinta asialle on aito ja perinteinen, ei mikään oma keksintö. Siksi bunkai sanaa tulisi käyttää vain silloin kun kyseessä on tyylin virallinen bunkai.
Shorinryulle bunkai terminä osuu kuin nukite silmään, sillä katan tekniikoiden harjoittelussa on kyse palasen irroittamista katasta ja sen harjoittelua. Jos harjoittelet maegeria harjoittelet yhtä katan tekniikkaa eli bunkaita. Emme taida missään tyylissä kiistellä sen tarkoitusta? Vai onko joku opettanut sitä lukoksi? Maegerin bunkai Seisan katassa on potku keskivartaloon päkiällä. Maegeri on sovellettavissa käytäntöön sellaisenaan tai eri askelluksin tehtynä, etujalan potkuna, eri korkeudet ja kohteet. Jos haluaa, niin kärkiteräksi voi ruuvata isovarpaan. Silloin onkin jo leikki kaukana. Kaikkia noita maegerin versioita ei ole katassa mielekästä harjoitella. Jos ylipäätänsä katojen kaikista tekniikoiden sovelluksista tehtäisiin kata olisi se melkoisen pitkä. Bunkai on tekniikoiden soveltamisen tärkeä lähtökohta, mikään versio noista maegereista ei ole toistaan parempi. Sovellusta kutsutaan japaniksi oyoksi 応用. Oyo bunkain harjoittelu on tärkeää, sitä kautta kata herää henkiin. Oyossa voi ja pitää käyttää myös omia aivojaan, eikä muodossa pysymisen tule olla orjallista, vaan tilanne luo omat vaatimuksensa.
Henka, henkuwa 変化. Joskus katassa tekniikka on yksinään, Pinan yondanin ensimmäinen tekniikka on esimerkki tästä, se on vailla vastaiskua. Kun tehdään paritekniikka tähän on lisättävä tietysti hyökkäys ja silloin on kyseessä henka. Funakoshi eräässä kuvassa suorittaa Naifanchin ensimmäisen torjunnan ja jatkaa tekniikkaa alasviennillä, tämä tekniikka on nimeltään koma nage. Joissain yhteyksissä tämän on väitetty olevan bunkai, se ei ole sitä itsensä Funakoshin mukaisesti vaan kuten hän itse kirjoittaa se on Naifanchin henka.Se voidaan nähdä Naifanchin ja Gojushihon tekniikoiden yhdistelmänä. Perinteinen Naihanchin bunkai on torjunta, kiinniotto ja kyynärpää lyönti. Motobu sensei mainitsee, ettei hänestä tämä kombinaatio ole kovin hyvä, Saruu haluaisi jatkaa kiinnioton jälkeen iskulla. Seibukanin ippon kumite on pullollaan henka tekniikkaa, koska tekniikat ovat katasta, mutta kombinaatiot ovat toisia. Katojen tekniikoiden uudelleen järjestely paritekniikassa on yksi harjoittelun kohteista, vaikka katan kombinaatio on hyvä ehdotelma tilanne voi vaatia jotain muuta.
Bunkai, Oyo ja henka ovat spontaanin puolustuksen ja hyökkäyksen kulmakiviä. Jos sanoisin Shimabukuro senseille, että gedanbaraille on 72 bunkaita, hän tietäisi minun vitsailevan.
Shorinryulle bunkai terminä osuu kuin nukite silmään, sillä katan tekniikoiden harjoittelussa on kyse palasen irroittamista katasta ja sen harjoittelua. Jos harjoittelet maegeria harjoittelet yhtä katan tekniikkaa eli bunkaita. Emme taida missään tyylissä kiistellä sen tarkoitusta? Vai onko joku opettanut sitä lukoksi? Maegerin bunkai Seisan katassa on potku keskivartaloon päkiällä. Maegeri on sovellettavissa käytäntöön sellaisenaan tai eri askelluksin tehtynä, etujalan potkuna, eri korkeudet ja kohteet. Jos haluaa, niin kärkiteräksi voi ruuvata isovarpaan. Silloin onkin jo leikki kaukana. Kaikkia noita maegerin versioita ei ole katassa mielekästä harjoitella. Jos ylipäätänsä katojen kaikista tekniikoiden sovelluksista tehtäisiin kata olisi se melkoisen pitkä. Bunkai on tekniikoiden soveltamisen tärkeä lähtökohta, mikään versio noista maegereista ei ole toistaan parempi. Sovellusta kutsutaan japaniksi oyoksi 応用. Oyo bunkain harjoittelu on tärkeää, sitä kautta kata herää henkiin. Oyossa voi ja pitää käyttää myös omia aivojaan, eikä muodossa pysymisen tule olla orjallista, vaan tilanne luo omat vaatimuksensa.
Henka, henkuwa 変化. Joskus katassa tekniikka on yksinään, Pinan yondanin ensimmäinen tekniikka on esimerkki tästä, se on vailla vastaiskua. Kun tehdään paritekniikka tähän on lisättävä tietysti hyökkäys ja silloin on kyseessä henka. Funakoshi eräässä kuvassa suorittaa Naifanchin ensimmäisen torjunnan ja jatkaa tekniikkaa alasviennillä, tämä tekniikka on nimeltään koma nage. Joissain yhteyksissä tämän on väitetty olevan bunkai, se ei ole sitä itsensä Funakoshin mukaisesti vaan kuten hän itse kirjoittaa se on Naifanchin henka.Se voidaan nähdä Naifanchin ja Gojushihon tekniikoiden yhdistelmänä. Perinteinen Naihanchin bunkai on torjunta, kiinniotto ja kyynärpää lyönti. Motobu sensei mainitsee, ettei hänestä tämä kombinaatio ole kovin hyvä, Saruu haluaisi jatkaa kiinnioton jälkeen iskulla. Seibukanin ippon kumite on pullollaan henka tekniikkaa, koska tekniikat ovat katasta, mutta kombinaatiot ovat toisia. Katojen tekniikoiden uudelleen järjestely paritekniikassa on yksi harjoittelun kohteista, vaikka katan kombinaatio on hyvä ehdotelma tilanne voi vaatia jotain muuta.
Bunkai, Oyo ja henka ovat spontaanin puolustuksen ja hyökkäyksen kulmakiviä. Jos sanoisin Shimabukuro senseille, että gedanbaraille on 72 bunkaita, hän tietäisi minun vitsailevan.
tiistai 12. marraskuuta 2013
Katan tulkitseminen osa 1
"Kataa harjoiteltaessa on tiedettävä sen tarkoitus. On erotettava, milloin on kyseessä vartalon harjoitus tai tekniikka, tee selväksi kohteet gedan, chudan ja jodan. On ajanhukkaa harjoitella kataa, jos ei tiedä sen merkitystä." Kyan Chotoku sensei
Karaten tekniikat ovat säilötty katoihin, joten karatekan täytyy jossain vaiheessa tietää, mitä katan liike tarkoittaa. Amerikkalainen George Dillman aloitti uuden ajanjakson karaten katojen tekniikoiden tulkinnassa, tämä on johtanut siihen, että maailma on pullollaan itsekeksittyjä tulkintoja tässä muutamia esimerkkejä youtubesta:
Koryu Uchinadin tulkinta (klikkaa tästä ensin)
Kaikissa versioissa on varmasti yritetty löytää oikeita vastauksia, mutta valitettavasti jokainen näistä on toisistaan poikkeava. Jos se viisasten kivi olisi löytynyt, olisiko heidän vastauksensa ollut samankaltainen?
torstai 7. marraskuuta 2013
Kainalomoukku, hikite.
Karaten tyypillisin tapa tehdä takakädensuora on vetää passiivinen, lyöntiä suorittamaton käsi kainalon alle. Tämä saa usein hyvin paljon negatiivisista kritiikkiä osakseen turhana ja toimimattomana juttuna.
Käden kainaloon vetäminen ei ole okinawalainen keksintö, se on käytössä myös kiinalaisissa lajeissa. Ei ole siis tiedossa alkuperäistä syytä sille, miksi tällainen lyöntitapa kehitettiin. Joka tapauksessa okinawalaiset ovat tähän tapaan hyvin tykästyneet ja he ovat jalostaneet sitä eteenpäin. Voidaan sanoa, että "kainalomoukusta" on tullut karaten tavaramerkki.
Miksi Seibukan karatessa käsi viedään kainaloon lyönnin yhteydessä? Yksi syistä on, että viemällä kättä kainaloon tehostetaan ylävartalon kiertoa, lyövä käsi saa näin lisää potkua. Kyse ei ole rekyylistä, vaan käden paino ja lihakset avustavat lantion ja vatsalihasten työtä. Tämä on sitä Kyan sensein mainitsemaa lihasten yhteistyötä. Hikite ei juurikaan lisää voimaa jos hartialinjassa ei tapahdu muutosta. Kun käsi menee kainalon alle se ei muutu turhaksi, vaan se muuttuu kamaeksi ja on valmiina seuraavaan toimenpiteeseen. Jos valitaan uusi suora jatkotekniikaksi, on käsi valmiina ja ylä- ja alavartalo viritetty kierron vaikutuksesta. Karatessa jabi on harvinainen, ja uusi lyönti kainalosta lähtee matkaan kauempaa kuin nyrkkeilyn pääsuojauksessa. Pitemmän matkan takia kainalolyönti on hitaampi, mutta voimakkaampi ja sillä pyritään tyrmäykseen eikä hämäykseen. Kainaloon vetämällä saadaan siis aikaiseksi myös enemmän välimatkaa kohteeseen, ja siksi aikaa menee toki enemmän, mutta voimaa saadaan tukku lisää. Pienikokoiselle henkilölle tämä voiman lisäys voi olla ratkaiseva.
Nyrkkeilyssä painotetaan päänsuojausta lyönnin aikana. Jos tapaat karatekan, joka suojaa leukaa lyönnin aikana on tämä ominaisuus nyrkkeilyn aikaansaannosta. Matsumuran aikana ei okinawalaisilla näet ollut moisesta lajista tietoa. Nyrkkeilyssä on viisasta yrittää suojata leukaansa, koska päätä pommitetaan kokoajan. Kuitenkin ja hyvin usein myös tässä lajissa käy niin, että se passiivinen käsi matkaa kohti kainaloa, koska se suunta on varsin luonnollinen kun lantiota kierretään voimakkaasti ja leuka jää vaille suojaa. Kyan sensei sanoi, että on erotettava jodan, chudan ja gedan. Jos molemmat kädet suojaavat jodania, on käsillä pitkä matka lähteä torjumaan nivustaivetta kohden tulevaa hyökkäystä. Tämän takia yhden käden tulisi olla keskellä vartaloa, josta matkaa ylös ja alas on samanverran.
Hikiteä on selitetty myös kiinniottamisella ja vastustajan vetämisellä itseään kohti. Tätä on pidetty oikeana bunkaina kainaloon vedolle. Asia ei ole kuitenkaan noin yksinkertainen, koska ei ole helppoa saada otetta liikkuvasta vastustajasta, varsinkaan kädestä. Jos kuitenkin tuossa onnistuu, niin tietysti silloin kannattaa vetää vastustaja kohti itseä, tehostaen siten lyönnin voimaa. On kuitenkin huomioitava, että useimmin käy niin, ettei saa kiinni ja silloin se passiivinen käsi saattaa matkata sinne kainalon alle, kun kuitenkin on päättänyt lyödä. Kirjoitin, saattaa, koska karatessa on muitakin paikkoja passiiviselle kädelle esimerkiksi Wansu-katassa toisella kädellä torjutaan ja toisella vasta-isketään.
Karaten lyönti tapa on omanlaisensa, se ei varmasti ole sen parempi kuin muutkaan, mutta ei piiruakaan huonompi. Gendai bushi, Lyoto Machida on hyvin menestyksekkäästi käyttänyt kainalomoukkua UFC-otteluissaan ja osoittanut sen, ettei karatekan tarvitse omia minkään muun lajin lyöntitapoja.
Käden kainaloon vetäminen ei ole okinawalainen keksintö, se on käytössä myös kiinalaisissa lajeissa. Ei ole siis tiedossa alkuperäistä syytä sille, miksi tällainen lyöntitapa kehitettiin. Joka tapauksessa okinawalaiset ovat tähän tapaan hyvin tykästyneet ja he ovat jalostaneet sitä eteenpäin. Voidaan sanoa, että "kainalomoukusta" on tullut karaten tavaramerkki.
Miksi Seibukan karatessa käsi viedään kainaloon lyönnin yhteydessä? Yksi syistä on, että viemällä kättä kainaloon tehostetaan ylävartalon kiertoa, lyövä käsi saa näin lisää potkua. Kyse ei ole rekyylistä, vaan käden paino ja lihakset avustavat lantion ja vatsalihasten työtä. Tämä on sitä Kyan sensein mainitsemaa lihasten yhteistyötä. Hikite ei juurikaan lisää voimaa jos hartialinjassa ei tapahdu muutosta. Kun käsi menee kainalon alle se ei muutu turhaksi, vaan se muuttuu kamaeksi ja on valmiina seuraavaan toimenpiteeseen. Jos valitaan uusi suora jatkotekniikaksi, on käsi valmiina ja ylä- ja alavartalo viritetty kierron vaikutuksesta. Karatessa jabi on harvinainen, ja uusi lyönti kainalosta lähtee matkaan kauempaa kuin nyrkkeilyn pääsuojauksessa. Pitemmän matkan takia kainalolyönti on hitaampi, mutta voimakkaampi ja sillä pyritään tyrmäykseen eikä hämäykseen. Kainaloon vetämällä saadaan siis aikaiseksi myös enemmän välimatkaa kohteeseen, ja siksi aikaa menee toki enemmän, mutta voimaa saadaan tukku lisää. Pienikokoiselle henkilölle tämä voiman lisäys voi olla ratkaiseva.
Nyrkkeilyssä painotetaan päänsuojausta lyönnin aikana. Jos tapaat karatekan, joka suojaa leukaa lyönnin aikana on tämä ominaisuus nyrkkeilyn aikaansaannosta. Matsumuran aikana ei okinawalaisilla näet ollut moisesta lajista tietoa. Nyrkkeilyssä on viisasta yrittää suojata leukaansa, koska päätä pommitetaan kokoajan. Kuitenkin ja hyvin usein myös tässä lajissa käy niin, että se passiivinen käsi matkaa kohti kainaloa, koska se suunta on varsin luonnollinen kun lantiota kierretään voimakkaasti ja leuka jää vaille suojaa. Kyan sensei sanoi, että on erotettava jodan, chudan ja gedan. Jos molemmat kädet suojaavat jodania, on käsillä pitkä matka lähteä torjumaan nivustaivetta kohden tulevaa hyökkäystä. Tämän takia yhden käden tulisi olla keskellä vartaloa, josta matkaa ylös ja alas on samanverran.
Hikiteä on selitetty myös kiinniottamisella ja vastustajan vetämisellä itseään kohti. Tätä on pidetty oikeana bunkaina kainaloon vedolle. Asia ei ole kuitenkaan noin yksinkertainen, koska ei ole helppoa saada otetta liikkuvasta vastustajasta, varsinkaan kädestä. Jos kuitenkin tuossa onnistuu, niin tietysti silloin kannattaa vetää vastustaja kohti itseä, tehostaen siten lyönnin voimaa. On kuitenkin huomioitava, että useimmin käy niin, ettei saa kiinni ja silloin se passiivinen käsi saattaa matkata sinne kainalon alle, kun kuitenkin on päättänyt lyödä. Kirjoitin, saattaa, koska karatessa on muitakin paikkoja passiiviselle kädelle esimerkiksi Wansu-katassa toisella kädellä torjutaan ja toisella vasta-isketään.
Karaten lyönti tapa on omanlaisensa, se ei varmasti ole sen parempi kuin muutkaan, mutta ei piiruakaan huonompi. Gendai bushi, Lyoto Machida on hyvin menestyksekkäästi käyttänyt kainalomoukkua UFC-otteluissaan ja osoittanut sen, ettei karatekan tarvitse omia minkään muun lajin lyöntitapoja.
tiistai 5. marraskuuta 2013
Karate no omoide muutama palanen 9 (Kyan sensein muistelmia karatesta)
"Chi-ishi ja makiwara"
"Chi-ishi ja sashia on pidetty välttämättöminä karaten harjoitteluvälineinä. Tämä ajatus ei ole ihan oikein. Chi-ishi ja sashia harjoitellaan voimistaakseen raajojen lihaksia ja jänteitä, näillä välineillä saadaan myös aikaiseksi voimakas ote. Chi-ishin ja sashin lisäksi on käytössä myös muita välineitä lihasvoiman lisäämiseksi näitä ovat: arei (käsipaino), nigirigame (ruukku),gomu (kumi) ja tetsubo (teräsbo). Pelkällä lihasharjoittelulla ei kuitenkaan saavuteta karatessa tärkeää atemi no chikaraa (iskuvoimaa kohteeseen), siksi makiwara harjoittelu on välttämätöntä. Tämän takia uskon todella, että makiwara ei ole erityinen harjoittelulaite vain Okinawan karatelle vaan myös kaikille muille taistelulajeille. Matsumura sensei ja Itosu sensei harjoittelivat makiwaralla vielä ollessaan 80-vuotiaita. Jokaisen karaten harjoittelijan olisi ymmärrettävä, että makiwara harjoittelu on yhtä tärkeää kuin katan harjoittelu."
Kyan sensei nostaa tässä jälleen kerran makiwara harjoittelun tärkeään asemaan, mutta tuo esille myös sen kuinka monipuolista voi olla lihasvoimaharjoittelu Okinawan karatessa. Nykyisin on muodikasta harjoitella kahvakuulalla, sashi on samankaltainen voimailuväline kuin se. On harmittavaa, että karaten perinteinen välineharjoittelu ei ole rantautunut kunnolla suomalaisiin karateseuroihin, tämä johtuu tietysti siitä, että suurin osa karatesta on kotoisin Japanin pääsaarilta. Hojo undo toisi monipuolisuutta jumppiin, mutta myös parantaisi tekniikoiden tehoa.
Makiwara nyt ainakin pitäs laettoo...
"Chi-ishi ja sashia on pidetty välttämättöminä karaten harjoitteluvälineinä. Tämä ajatus ei ole ihan oikein. Chi-ishi ja sashia harjoitellaan voimistaakseen raajojen lihaksia ja jänteitä, näillä välineillä saadaan myös aikaiseksi voimakas ote. Chi-ishin ja sashin lisäksi on käytössä myös muita välineitä lihasvoiman lisäämiseksi näitä ovat: arei (käsipaino), nigirigame (ruukku),gomu (kumi) ja tetsubo (teräsbo). Pelkällä lihasharjoittelulla ei kuitenkaan saavuteta karatessa tärkeää atemi no chikaraa (iskuvoimaa kohteeseen), siksi makiwara harjoittelu on välttämätöntä. Tämän takia uskon todella, että makiwara ei ole erityinen harjoittelulaite vain Okinawan karatelle vaan myös kaikille muille taistelulajeille. Matsumura sensei ja Itosu sensei harjoittelivat makiwaralla vielä ollessaan 80-vuotiaita. Jokaisen karaten harjoittelijan olisi ymmärrettävä, että makiwara harjoittelu on yhtä tärkeää kuin katan harjoittelu."
Kyan sensei nostaa tässä jälleen kerran makiwara harjoittelun tärkeään asemaan, mutta tuo esille myös sen kuinka monipuolista voi olla lihasvoimaharjoittelu Okinawan karatessa. Nykyisin on muodikasta harjoitella kahvakuulalla, sashi on samankaltainen voimailuväline kuin se. On harmittavaa, että karaten perinteinen välineharjoittelu ei ole rantautunut kunnolla suomalaisiin karateseuroihin, tämä johtuu tietysti siitä, että suurin osa karatesta on kotoisin Japanin pääsaarilta. Hojo undo toisi monipuolisuutta jumppiin, mutta myös parantaisi tekniikoiden tehoa.
Makiwara nyt ainakin pitäs laettoo...
sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Karate no omoide muutama palanen 8 (Kyan sensein muistelmia karatesta)
"Karaten harjoittelijan ikä ja kunto"
"Monet ajattelevat, että karate on hyvin väkivaltaista, eikä sovi vanhoille eikä hyvin nuorille. He ovat täysin väärässä. Karatea voi opettaa monella tavalla, ottaen huomioon henkilöiden iät, koko ja niin edelleen. Karaten harjoittelu on tarkoitettu vanhoille, nuorille ja heikoille. Vanhat tulevat vankemiksi ja lapsille kasvaa voimakas keho. Jopa hyvin pienet ja sairaat lapset voittavat heikkoutensa tultuaan taitaviksi. Oikea harjoittelu joka on kestänyt riittävän kauan tekee heistä luonnollisia voittajia. Tämä on todellakin totta, jos aloittaa kovan harjoittelun jo hyvin nuorena vuosi vuodelta parantaen."
"Kun on nuori tulisi kehoa voimistaa pala palalta harjoittellen todella kovaa päivin ja öin. Näin harjoitellen lopulta ymmärtää bu:n tien ja on valmis ottamaan vastaan voimakkaan vastustajan pelotta ja heikomman tätä aliarvioimatta, liikkuen nopeasti kuin salama suluatuen hänen liikkeisiin ja käyttämään hyväksi jokaisen otollisen hetken mielen ollessa tyyni."
Kyan sensei aloitti karaten jo lapsena ja hänen isänsä oli hyvin vaativa opettaja. Emme ole varmoja kenen oppilas Chotokun isä Chofu oli, mutta joissakin lähteissä ollaan varmoja että hän oli Matsumuran oppilas. Tämä pitäneen paikkansa,mutta oli asia miten hyvänsä Kyanin isä oli vuorenvarmasti karatemies ja hän antoi molemmille pojilleen karate oppia.
Kyan sensei oli pieni ja hän on varmasti ollut esimerkki siitä, että pienikin voi puollustaa itseäänsä voitollisesti, jos vain on valmis tekemään työtä enemmän kuin muut. Kuka karaten nuorena aloittaa ja harjoittelee säännöllisesti hyvin, tulee ihan varmasti lajissaan taitavaksi. Einsteinhan soitti nuorena viulua ja hänen aivoihin muodostui tämän takia poikkeuksellinen poimu. En yhtään ihmettele, vaikka lapsuudessa aloitettu karate tai muu taistelulaji muodostaisi myös jonkinlaisen poikkeaman sinne pääkoppaan. Tarkoitan tässä yhteydessä sellaista positiivista tyyppiä.
Muistammeko me karaten opettajat ja harrastajat kuinka monipuolinen on lajimme? Missäpä muussa vaadittaisiin niin monenlaista ja kokonaisvaltaista osaamista kuin karatessa. Toivottavasti vanhalla iällä karate ei vaihtuisi johonkin muuhun lajiin, sillä karate on liikuntana vertaistaan vailla.
Wanhana karatekana olisi jokaisen sanottava ylpeänä:"Karate on minun tapani liikkua."
"Monet ajattelevat, että karate on hyvin väkivaltaista, eikä sovi vanhoille eikä hyvin nuorille. He ovat täysin väärässä. Karatea voi opettaa monella tavalla, ottaen huomioon henkilöiden iät, koko ja niin edelleen. Karaten harjoittelu on tarkoitettu vanhoille, nuorille ja heikoille. Vanhat tulevat vankemiksi ja lapsille kasvaa voimakas keho. Jopa hyvin pienet ja sairaat lapset voittavat heikkoutensa tultuaan taitaviksi. Oikea harjoittelu joka on kestänyt riittävän kauan tekee heistä luonnollisia voittajia. Tämä on todellakin totta, jos aloittaa kovan harjoittelun jo hyvin nuorena vuosi vuodelta parantaen."
"Kun on nuori tulisi kehoa voimistaa pala palalta harjoittellen todella kovaa päivin ja öin. Näin harjoitellen lopulta ymmärtää bu:n tien ja on valmis ottamaan vastaan voimakkaan vastustajan pelotta ja heikomman tätä aliarvioimatta, liikkuen nopeasti kuin salama suluatuen hänen liikkeisiin ja käyttämään hyväksi jokaisen otollisen hetken mielen ollessa tyyni."
Kyan sensei aloitti karaten jo lapsena ja hänen isänsä oli hyvin vaativa opettaja. Emme ole varmoja kenen oppilas Chotokun isä Chofu oli, mutta joissakin lähteissä ollaan varmoja että hän oli Matsumuran oppilas. Tämä pitäneen paikkansa,mutta oli asia miten hyvänsä Kyanin isä oli vuorenvarmasti karatemies ja hän antoi molemmille pojilleen karate oppia.
Kyan sensei oli pieni ja hän on varmasti ollut esimerkki siitä, että pienikin voi puollustaa itseäänsä voitollisesti, jos vain on valmis tekemään työtä enemmän kuin muut. Kuka karaten nuorena aloittaa ja harjoittelee säännöllisesti hyvin, tulee ihan varmasti lajissaan taitavaksi. Einsteinhan soitti nuorena viulua ja hänen aivoihin muodostui tämän takia poikkeuksellinen poimu. En yhtään ihmettele, vaikka lapsuudessa aloitettu karate tai muu taistelulaji muodostaisi myös jonkinlaisen poikkeaman sinne pääkoppaan. Tarkoitan tässä yhteydessä sellaista positiivista tyyppiä.
Muistammeko me karaten opettajat ja harrastajat kuinka monipuolinen on lajimme? Missäpä muussa vaadittaisiin niin monenlaista ja kokonaisvaltaista osaamista kuin karatessa. Toivottavasti vanhalla iällä karate ei vaihtuisi johonkin muuhun lajiin, sillä karate on liikuntana vertaistaan vailla.
Wanhana karatekana olisi jokaisen sanottava ylpeänä:"Karate on minun tapani liikkua."
lauantai 2. marraskuuta 2013
Karate no omoide muutama palanen 7 (Kyan sensein muistelmia karatesta)
"Lihasten harmonia"
"Karate ei ole kovinkaan tehokasta, jos käyttää voimana vain sormenpäitään. Jos lyö hurjalla voimalla huonosta asennosta, ei todennäköisesti voita vastustajaansa. Tyrmätäkseen vastustaja on asennon oltava kunnossa, jotta vartalon eri lihakset, luut ja jänteet voivat toimia yhteistyössä, tämän ymmäräminen pitäisi olla ensimmäisenä mielessä. Voit esimerkiksi ajatella lyödä vastustajaa tämän heikolla hetkellä, kun hänen asentonsa horjuu. Jos lantio ja jalat eivät liiku oikein eikä ne ole yhteydessä ylävartalon lihaksiin, ei lyönti tai potku välttämättä tehoa halutuin tuloksin."
"Voimme verrata lihasten harmoniaa armeijan sotajoukkojen eri osastojen toimintaan kuten jalkaväki, pioneerit ja hevosmiehet ja niin edelleen. Komentojen mukaisesti jokainen osasto suorittaa itsenäisesti osansa yhteistyössä muiden osastojen kanssa vihollisen lyömiseksi. Karaten harrastajan tulee kiinnittää erittäin tarkka huomio lihasten toimintaan yhteistyössä."
Puunrangon siirtäminen lumisesta metsästä paikasta toiseen vaatii aivan erilaista voimaa kuin penkkipunnerrus. Savotta-aikojen suomalaiset miehet olisivat olleet fysiikaltaan aivan erinomaisia hojokoita, heidän voimansa on ollut hyvin dynaamista.
Olen harjoitellut ennen Seibukan karatea erästä Japanin pääsaaren tyylisuuntaa melkein 15-vuotta. Tyyli oli hyvin samankaltainen, mutta yksi suurimmista eroista on vartalon käytössä. Seibukan karatessa olen oppinut saamaan tehoja ulos tekniikasta aivan eritavalla, koska siinä vartalon mekaniikkaan on kiinnitetty paljon enemmän huomiota. Asian painottaminen ei ole ihme, koska asia on ollut tärkeä Kyan senseille, se käy selvästi ilmi tässä kappaleessa.
"Koshi o tsukau" Shimabukuro Zenpo sensei. Käytä lantiota on karkea suomennos. Koshi japanin kielessä käsittää lantion lihasten lisäksi myös vyötärön alueen lihakset. Eli ollaan myös siellä pötsilihaksissa. Kaikki vatsanalueen lihakset suorat, vinot ja poikittaiset on oltava kunnossa, mutta vinojen pitäisi olla erityisesti, koska ne toimivat ylävartalon kiertäjinä.
Kun Naihanchi kataa tehdään oikein pitäisi vinot vatsalihakset olla kovassa käytössä eikä siellä jaloissa ja lantiossa pitäisi olla paljon liikettä. Kobayashiryulle, Naihanchi kata on ns. tanren kata eli kata, jossa erityisesti harjoitellaan jotain ominaisuutta sitä vahvistaen. Naihanchin tekniikat ei ole tarkoitettu tehtäväksi katan mukaisesti, vaan asento on puolittain vastustajan suuntaan, tekniikassa sitten vinon vatsalihaksen liikkeen on oltava ripeä.
Kyan sensei opettamaa Naihanchia ei ole olemassa. On melko varmaa, että hän on tiennyt ja osannut katan, koska se on kuulunut Matsumuran oppimäärään. Miksi hän siitä luopui? Aikaisemmin lyöntitapa on ollut selvästi lantion lihasten osalta köyhempää, Kyan sensei lisäsi lantioon liikettä, mutta otti mukaan myös jalan työnnön. Vanhan neuvostoliittolaisen tutkimuksen mukaan edistynein nyrkkeilijä osasi lisätä myös jalan voiman takakäden suoraansa. Tätä periaattetta on Seisan pullollaan. Ja jos se ei näy Seibukan karatekan vapaissa otteissa, on Seisanin harjoittelu valunut hukkaan.
Seisan renshuu wo motto shiyo!
"Karate ei ole kovinkaan tehokasta, jos käyttää voimana vain sormenpäitään. Jos lyö hurjalla voimalla huonosta asennosta, ei todennäköisesti voita vastustajaansa. Tyrmätäkseen vastustaja on asennon oltava kunnossa, jotta vartalon eri lihakset, luut ja jänteet voivat toimia yhteistyössä, tämän ymmäräminen pitäisi olla ensimmäisenä mielessä. Voit esimerkiksi ajatella lyödä vastustajaa tämän heikolla hetkellä, kun hänen asentonsa horjuu. Jos lantio ja jalat eivät liiku oikein eikä ne ole yhteydessä ylävartalon lihaksiin, ei lyönti tai potku välttämättä tehoa halutuin tuloksin."
"Voimme verrata lihasten harmoniaa armeijan sotajoukkojen eri osastojen toimintaan kuten jalkaväki, pioneerit ja hevosmiehet ja niin edelleen. Komentojen mukaisesti jokainen osasto suorittaa itsenäisesti osansa yhteistyössä muiden osastojen kanssa vihollisen lyömiseksi. Karaten harrastajan tulee kiinnittää erittäin tarkka huomio lihasten toimintaan yhteistyössä."
Puunrangon siirtäminen lumisesta metsästä paikasta toiseen vaatii aivan erilaista voimaa kuin penkkipunnerrus. Savotta-aikojen suomalaiset miehet olisivat olleet fysiikaltaan aivan erinomaisia hojokoita, heidän voimansa on ollut hyvin dynaamista.
Olen harjoitellut ennen Seibukan karatea erästä Japanin pääsaaren tyylisuuntaa melkein 15-vuotta. Tyyli oli hyvin samankaltainen, mutta yksi suurimmista eroista on vartalon käytössä. Seibukan karatessa olen oppinut saamaan tehoja ulos tekniikasta aivan eritavalla, koska siinä vartalon mekaniikkaan on kiinnitetty paljon enemmän huomiota. Asian painottaminen ei ole ihme, koska asia on ollut tärkeä Kyan senseille, se käy selvästi ilmi tässä kappaleessa.
"Koshi o tsukau" Shimabukuro Zenpo sensei. Käytä lantiota on karkea suomennos. Koshi japanin kielessä käsittää lantion lihasten lisäksi myös vyötärön alueen lihakset. Eli ollaan myös siellä pötsilihaksissa. Kaikki vatsanalueen lihakset suorat, vinot ja poikittaiset on oltava kunnossa, mutta vinojen pitäisi olla erityisesti, koska ne toimivat ylävartalon kiertäjinä.
Kun Naihanchi kataa tehdään oikein pitäisi vinot vatsalihakset olla kovassa käytössä eikä siellä jaloissa ja lantiossa pitäisi olla paljon liikettä. Kobayashiryulle, Naihanchi kata on ns. tanren kata eli kata, jossa erityisesti harjoitellaan jotain ominaisuutta sitä vahvistaen. Naihanchin tekniikat ei ole tarkoitettu tehtäväksi katan mukaisesti, vaan asento on puolittain vastustajan suuntaan, tekniikassa sitten vinon vatsalihaksen liikkeen on oltava ripeä.
Kyan sensei opettamaa Naihanchia ei ole olemassa. On melko varmaa, että hän on tiennyt ja osannut katan, koska se on kuulunut Matsumuran oppimäärään. Miksi hän siitä luopui? Aikaisemmin lyöntitapa on ollut selvästi lantion lihasten osalta köyhempää, Kyan sensei lisäsi lantioon liikettä, mutta otti mukaan myös jalan työnnön. Vanhan neuvostoliittolaisen tutkimuksen mukaan edistynein nyrkkeilijä osasi lisätä myös jalan voiman takakäden suoraansa. Tätä periaattetta on Seisan pullollaan. Ja jos se ei näy Seibukan karatekan vapaissa otteissa, on Seisanin harjoittelu valunut hukkaan.
Seisan renshuu wo motto shiyo!
perjantai 1. marraskuuta 2013
Karate no omoide muutama palanen 6 (Kyan sensein muistelmia karatesta)
"Voiman tarpeellisuus"
"Perinteisesti sanotaan, että karatekan liiallinen voima johtaa häviöön. Tuo sanonta on erittäin väärin. Jos on kaksi henkilöä, jotka ovat tekniikaltaan yhtä hyviä niin se joka on voimakkaampi voittaa. Kuitenkin usein jopa voimakkain mies häviää heikommalle, mutta paljon taidokkaamalle. Näin käy, jos heikompi osaa käyttää tekniikoitaan tehokkaasti ja voimakkaampi ei osaa hyödyntää voimiaan karaten teorioiden mukaisesti."
"Jos voimakas henkilö luottaa vain fyysiseen voimaansa, voittaa hän vain henkilöitä jotka ovat häntä heikompia. Tällä tavalla voimakas taistelija on vaikeuksissa yhtä vahvojen kanssa tai taidollisesti parempien kanssa. Hän häviää kyvykkäille ottelijoille koska hänellä ei ole buryokua, taistelutaidollista voimaa. Buryoku ei muodostu koosta tai fyysisestä voimasta vaan sen saavuttaa harjoittelemalla taistelutaitoja."
"Sumon harjoittelijoilla on sumo-voimaa ja judon harjoittelijoilla on judo-voimaa. Jokaisella taistelutaidolla on oma tyypillinen voimansa. Tämä voima lisääntyy harjoittelun tuloksena. Jos voimakas mies häviää, ei se ole voiman syytä, vaan se johtuu väärästä harjoittelutavasta. Jos vahva mies harjoittelee oikein, hänen vastustajansa eivät voi käyttää voimiansa häntä vastaan. Ja hän on vapaa käyttämään täyttä voimaansa tehokkailla tekniikoilla. Toisin sanoen hänestä tulee mahtavin vastustaja, olisi kuin antaisi paholaiselle teräs bo:n."
"Muinaisina aikoina monista pienistä henkilöistä on tullut karate eksperttejä. Nämä ovat olleet niitä, jotka ovat halunneet harjoitella kymmenen kertaa enemmän kuin muut voittaakseen heikkoutensa."
Kyan senseillä on jalat voimakkaasti maassa. Ja hän puhuu viisaasti, pieni ihminen tarvitsee voiman korvaamiseksi enemmän taitoa, kehosta on saatava kaikki irti. Tekninen osaaminen on heikommalle todella tärkeää. On kuitenkin muistettava, että dynaamisen voiman hankkiminen on myös osa harjoittelua, ja punttien nostelu on hyväksi jokaiselle. Karate sopii kyllä kaikille, mutta jossain vaiheessa huomaa, että tietty voimataso on oltava. Karatessa on iät ajat harjoiteltu lihasvoimaa, eli se on todellakin erottamaton osa karatea.
"Karate body" Shimabukuro Zenpo sensei. Shimabukuro sensei on varmasti kuin Kyan sensei oli: pieni, voimakas, nopea ja ketterä. Tietysti Shimabukuro sensei on paljon isompi, mutta asia on ajateltava suhteessa sen ajan ihmisiin. Zenpo sensei on harjoitellut samoin periaattein nuoresta lapsesta nykypäivään, koskaan pitämättä taukoa. Tämä harjoittelu on kasvattanut ällistyttävän hedelmän.
Kuuluisa mma-ottelija Wanderlei Silva sanoi, että Lyoto Machida sensein suora on erittäin voimakas. Tämä on sitä Shotokanin buryokua, ja oho sehän on se kainalomoukku...(joka oli tarkoitettu kiinniottoon?)
Oni ni kanabo
"Perinteisesti sanotaan, että karatekan liiallinen voima johtaa häviöön. Tuo sanonta on erittäin väärin. Jos on kaksi henkilöä, jotka ovat tekniikaltaan yhtä hyviä niin se joka on voimakkaampi voittaa. Kuitenkin usein jopa voimakkain mies häviää heikommalle, mutta paljon taidokkaamalle. Näin käy, jos heikompi osaa käyttää tekniikoitaan tehokkaasti ja voimakkaampi ei osaa hyödyntää voimiaan karaten teorioiden mukaisesti."
"Jos voimakas henkilö luottaa vain fyysiseen voimaansa, voittaa hän vain henkilöitä jotka ovat häntä heikompia. Tällä tavalla voimakas taistelija on vaikeuksissa yhtä vahvojen kanssa tai taidollisesti parempien kanssa. Hän häviää kyvykkäille ottelijoille koska hänellä ei ole buryokua, taistelutaidollista voimaa. Buryoku ei muodostu koosta tai fyysisestä voimasta vaan sen saavuttaa harjoittelemalla taistelutaitoja."
"Sumon harjoittelijoilla on sumo-voimaa ja judon harjoittelijoilla on judo-voimaa. Jokaisella taistelutaidolla on oma tyypillinen voimansa. Tämä voima lisääntyy harjoittelun tuloksena. Jos voimakas mies häviää, ei se ole voiman syytä, vaan se johtuu väärästä harjoittelutavasta. Jos vahva mies harjoittelee oikein, hänen vastustajansa eivät voi käyttää voimiansa häntä vastaan. Ja hän on vapaa käyttämään täyttä voimaansa tehokkailla tekniikoilla. Toisin sanoen hänestä tulee mahtavin vastustaja, olisi kuin antaisi paholaiselle teräs bo:n."
"Muinaisina aikoina monista pienistä henkilöistä on tullut karate eksperttejä. Nämä ovat olleet niitä, jotka ovat halunneet harjoitella kymmenen kertaa enemmän kuin muut voittaakseen heikkoutensa."
Kyan senseillä on jalat voimakkaasti maassa. Ja hän puhuu viisaasti, pieni ihminen tarvitsee voiman korvaamiseksi enemmän taitoa, kehosta on saatava kaikki irti. Tekninen osaaminen on heikommalle todella tärkeää. On kuitenkin muistettava, että dynaamisen voiman hankkiminen on myös osa harjoittelua, ja punttien nostelu on hyväksi jokaiselle. Karate sopii kyllä kaikille, mutta jossain vaiheessa huomaa, että tietty voimataso on oltava. Karatessa on iät ajat harjoiteltu lihasvoimaa, eli se on todellakin erottamaton osa karatea.
"Karate body" Shimabukuro Zenpo sensei. Shimabukuro sensei on varmasti kuin Kyan sensei oli: pieni, voimakas, nopea ja ketterä. Tietysti Shimabukuro sensei on paljon isompi, mutta asia on ajateltava suhteessa sen ajan ihmisiin. Zenpo sensei on harjoitellut samoin periaattein nuoresta lapsesta nykypäivään, koskaan pitämättä taukoa. Tämä harjoittelu on kasvattanut ällistyttävän hedelmän.
Kuuluisa mma-ottelija Wanderlei Silva sanoi, että Lyoto Machida sensein suora on erittäin voimakas. Tämä on sitä Shotokanin buryokua, ja oho sehän on se kainalomoukku...(joka oli tarkoitettu kiinniottoon?)
Oni ni kanabo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)