torstai 10. lokakuuta 2013

Ohjeita kamppailuun a'la Kyan sensei 6

"9. Ei ole vaarallista vaikka vastustaja saisi otteen jalasta, jos polkaisee kiinniotetun jalkansa maahan hyvin voimakkaasti. On kuitenkin huolehdittava, jos maa on epätasainen, ettei kaadu itse."

Karaten potkut ovat perinteisesti tehty nopealla palautuksella, tämä vähentää niiden joutumista kiinniotetuksi. Kuitenkin jalan liike on hidas verrattuna käteen, siksi jalka on huomattavasti helpompi ottaa kiinni kuin käsi. Jalka joutuu helpoiten kiinninapatuksi, silloin kun se suuntautuu alueille joihin käsillä voi helposti vaikuttaa. Jalan kiinniottamista harjoitellaan jo Seibukanin perustekniikassa, ashi sukui.


"10. Kun kohtaa vastustajan on varottava hämäyksiä. Jotkut käyttävät potkuja, vaikka teeskentelävät ottavansa kiinni tai lyövänsä. Jotkut käyttävät nyrkkejään, kun ovat ensin hämänneet hyökkäävänsä jaloilla. Reagoi äänen ja melun mukaisesti. Älä koskaan anna mielen herpaantua."

Tällainen vastustaja on kadulla vaarallinen, koska hämäily voi olla merkki jonkinlaisesta tappelutaitotasosta. Valpas ei kuitenkaan mene vipuun ja tällaiset perushämäykset olisi osattava jokaisen karatekan, ja soiva peli oppimiseen tässä, on se jiyu kumite.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti